Kuulumisia kouluvalmennuksesta

Maanantaina 6.4 oltiin Sallan kouluvalmennuksessa. Ennen sitä lauantaina kävin Poitsun kanssa maastossa ja sunnuntaina ratsastin herran kunnolla läpi juurikin tuota maanantaita varten. Nyt on niin, että Poitsu "ei osaa" ravata oikeaan kierrokseen vaan peitsaa koko ajan tai sitten laukkaa mutta ei varmasti ravaa. En ymmärrä mikä siinä on, mutta se on HYVIN raivostuttavaa. Sunnuntaina menin ympyräkahdeksikkoa ja vasenkierros oli aivan Super hyvä, oikea ei... Ensin meni kauan ennekuin Poitsu edes ravasi kokonaisen ympyrän. Kuitenkin, kun se sitten onnistui, se kaikki tahiminen oli sen arvoista. Kunnolla tuli läpiratsastettua ja ajattelin, että maanantain valmennus menee sitten hyvin.

No maanantaina menikin kaikki hyvin siihen asti kun mentiin oikeaan kierrokseen. Mentiin tosiaan pituushalkaisijaa ja siinä tehtiin kolme volttia: jos tultiin oikealta tehtiin ensin oikealle voltti, sen jälkeen sitten vasemmalle ja lopuksi vielä oikealle ja lävistäjän lopuksi käännyttiin sitten vasemmalle (jos siis tultiin lävistäjälle oikealta). Volttini olivat ensin liian pieniä, mutta vasempaan kierrokseen kaikki meni tosi hyvin. Joka kerta, kun tein volttia oikealle, Poitsu rupesi peitsaamaan ja voltti oli aina liian pieni. Sain oikeasti kunnolla ratsastaa, ennen kuin se rupesi onnistumaan. Loppujen lopuksi meni tosi hyvin, kun itse päättäväisesti ratsastin loppuun asti. Kyllä on tuossa omassa istunnassa ja ratsastuksessa on vielä todella paljon hieomista.

Tältä näytti ilme kun koitin taivuttaa oikealle. =D

 

 

 

Maanantaina kävin myös Makella maastoilemassa. Ihan vaan käveltiin ja vähän ravattiin, mutta silti oli kivaa. Nyt sitten auttelen Juulia liikutuksessa, koska sitä Maken jalkaa pitää kuntouttaa.

Tilasin muuten itselleni back on trackin polvituen. Minulla on jo sellaiset rannetuet ja ne auttoivat, joten toivon tämänkin helpottavan polvikipuani.

Huomenna sitten lähetään heppamessuille porukalla! Siitäkin tulee varmasti jonkun tyyppistä postausta sitten lähipäivinä.

Valmennuskuvat (c) Taru, kiitos taas =)

Blogin henkiin herättäminen

Hei vaan pitkästä aikaa!

Vähän jäi tämän blogin pitäminen tuossa syksyllä, mutta nyt ajattelin yrittää elvyttää sen henkiin. Paljon on tapahtunut syksyn jälkeen, joten katsotaan muistanko edes kaikkia.

Varoitan jo etukäteen tämän postauksen olevan TODELLA pitkä!

Lopetin Maken ratsastamisen syksyllä monestakin syystä. Suurin syy oli luultavasti se, ettei aika tahtonut riittää ja sitten oli ne hemmetin verihiutaleet, mitkä poukkoilivat koko syksyn edestakaisin. Jouduin jopa Turkuun pariksi päiväksi osastolle makaamaan niiden takia. Voitte kuvitella, että olin siellä hyvin kiukkuinen, kun en itseäni sairaaksi tuntenut. Toiseksi meillä meni Juulin kanssa vähän sukset ristiin, mutta siitäkin on päästy yli ja ollaan ihan hyvissä väleissä.

Poitsun kanssa ei syksyllä mitään suurempia tapahtunut. En oikeastaan muista kunnolla enää mitä syksyllä tehtiin. Ne verihiutalearvot heittelivät sen verran jatkuvasti, että olin ratsastuskiellossa aika ison osan syksystä.

Tammikuun alussa meidän tallilla starttasi käyntiin valmennustiimi, johon me Poitsun kanssa lähdimme mukaan. Tavoitteena on pitää talvisin kerran kuukaudessa tehoviikonloppu ja kesällä sitten porukalla kilpailla. Poitsun kanssa halusin kouluryhmään, sillä en edelleenkään niistä esteistä perusta, vaikka välillä on ihan mukava hypätä. Lauantaisin on ratsastusta kaksi tuntia sekä teoria tunti. Sunnuntaisin yksi tunti ratsastusta ja loppu teoriat sekä palautteet viikonlopusta. Tiimiä valmentaa Salla Alarautalahti ja nyt viikonloppuna tiimimme sai myös nimen: "Team Cruise". Tiimi starttasi tammikuussa ja nyt viimeviikonloppuna oli viimeinen etukäteen sovittu viikonloppu. Tehoviikonloppuja on ollut nyt neljä ja olen itse päässyt vain kahteen, kerron myöhemmin miksi näin.

Koska Makea en enää alkuvuodesta ratsastellut sain uuden ratsastettavan, arabi tamman Nikitan. Tämä tamma on vielä aika nuori, mutta tykästyin siihen kauheasti ja kerkesin muutamat kerrat sillä ratsastaakin, mutta sitten tuli yllättävä käänne ja jouduin ratsastamisen lopettamaan hetkeksi. Nikitan omistaja kuitenkin antoi tamman ainakin puoleksi vuodeksi ylläpitoon ja siihen päättyi meidän taival. Ehkä taas joskus pääse tätäkin tammaa uudestaan ratsastamaan.

Nyt sitten se syy miksi minulla jäi kaksi valmennusviikonloppua väliin ja jouduin Nikitan ratsastamisen lopettamaan. Tuossa tammikuun lopussa sain aivan kauhean mahakivun yhtenä päivänä. Olin varma, että se menee kyllä ohi ja kävinkin pariin otteeseen päivystyksessä, missä sain kipulääkitystä ja olo helpotti hetkellisesti. Kuitenkin loppujen lopuksi kaverini joutui tulemaan meille ja soittamaan minulle ambulanssin, koska en pystynyt liikkumaan vessasta mihinkään, sillä oksensin aivan koko ajan vaikkei mitään loppujen lopuksi ulos tullut ja olin aivan oikeasti ihan varma, että nyt se kuolema koittaa. Sairaalassa sain kipulääkettä ja jäin osastolle tarkkailuun. Seuraavana aamuna olo oli parempi, mutta iltaa kohden olo huononi taas niin paljon, että olisin oikeasti halunnut kuolla. Minulle laitettiin nenämahaletku (ei ollut mukavaa sen laittaminen ja tuntui muutenkin todella epämukavalta) ja minut kärrättiin kirurgian osastolle. Siellä minulla alettiin epäillä suolitukosta. Minulla oli kovat kivut, mutta onneksi sain kipulääkettä aina kun tarvitsin ja siellä oli todella mukavaa henkilökuntaa. Sain myös rauhoittavaa, koska halusin sitä itse, sillä aina kivun ollessa pahimmillaan jouduin pieneen paniikkiin sillä pelkäsin kuolevani. Toisena osastolla olo päivänäni minut laitettiin röntgeniin ja nenämahaletkustani laitettiin varjoainetta, että nähtäisiin olisiko siellä suolistossa tukosta. Varjoaineesta tuli aivan hirveä olo ja sitten vielä sattui mahaan eikä saanut oksentaa. Pystyin pitämään varjoaineen sisällä, kunnes sitten röntgenin odotustilassa oksensin ainetta komeassa kaaressa lattialle. Onneksi kaikki aine ei tullut ulos ja kuvat saatiin otettua. Olin todella huonossa kunnossa silloin saman päivän iltana ja ajattelin ettei olo helpota ikinä.
Sitten tuli lauantai 31.1, kun lääkäri aamulla tuli minua katsomaan ja totesi, että minut on pakko leikata. Siinä vaiheessa en toivonut mitään muuta, kuin että kipu loppuisi. Leikkauksen jälkeen olin aivan hirveissä lääkehuuruissa ja väsynyt koko ajan. Voitte vaan kuvitella millaista on kärsiä lähes sietämättömästä kivusta melkein neljä päivää, eli olin niin fyysisesti kuin henkisestikin väsynyt. Äänikin oli lähtenyt oksentamisesta. Nenämahaletkun takia en saanut myöskään leikkauksen jälkeen kunnolla nukuttua, koska ensinäkin maha sattui vielä vaikkakin eri syystä kuin aikaisemmin, ja en saanut kunnolla henkeä sen letkun kanssa. Letkun kanssa pystyi siis olemaan, mutta se oli äärimmäisen epämukava. Muistan, kun sain letkun pois, nukuin koko päivän. Minut leikattiin tosiaan lauantaina ja jo maanantaina oloni oli lähes normaali. Jouduin kuitenkin olemaan sairaalassa keskiviikkoon asti ja sain sitten kuukauden sairaslomaa ja sain nostaa enintään kolme kiloa. Ensin minulle kerrottiin, että sinne suoleen oli tullut reikä kiinnikkeestä (jonka ajateltiin olleen tulleen siitä, kun minulta on leikattu umpisuoli vuosia sitten), mutta jälkikäteen sain kuulla siellä olleen haava, joka oli sitten tehnyt sinne reiän. Ilmeisesti siellä kuitenkin oli myös jonkinlainen tukos. Olisin siis ihan oikeasti voinut kuolla ja en yhtään ihmettele, sillä minulla ei ole koskaan ollut niin hirveää oloa kuin silloin. Nyt olenkin vitsaillut, että meillä on ollut nyt molemmilla Poitsun kanssa ähky, minulla se vain vaati leikkausta.
Tuona viikonloppuna, jona minut leikattiin, oli juuri tuo tiimi viikonloppu. Siellä oli kuulemma yksi päivystänyt, mitä minulle kuuluu ja kaikki olivat huolissaan. Meillä on koossa aivan mahtava porukka!

Kiva arpi siitä jäi, mutta ei ainakaan ole enää mahaa särkenyt.

Kuukauden ratsastuskieltohan siitä pamahti samalla. Helmikuun lopussa oli jälleen tiimi viikonloppu, jota olin katsomassa ja kuuntelemassa teoriaa. Outi meni Poitsulla sinä viikonloppuna ja se oli kyllä itselle hyvin opettavaista. Katsoin todella tarkkaan miten Outi ratsasti ja mitä Salla neuvoi. Poitsu oli kyllä niin hienona ja olin hyvin ylpeä siitä ja itselle tuli myös hyvä mieli, kun tiesi itsekin tehneensä jotain asian eteen. Huomaa kyllä, että vaikka saan Poitsun menemään hyvin, niin kyllä siinä Outin ratsastusta katsellessa itselle iski pieni alemmuuskompleksi. Mutta siinä sitten piti vain todeta Outin olevan kokeneempi ratsastaja ja että ehkä pystyn jonakin päivänä samaan. Olen nyt myös oppinut, että jos Poitsu on joskus ollut hieman huonompi, on syy ehkä ollut enemmän minussa kuin Poitsussa. Tuntuu muutenkin,  että olen ehkä hieman aikuistunut (uskokaa tai älkää) näiden kaikkien sairaala reissujen seurauksena.

Poitsu Outin ratsastamana

Kuukauden jälkeen nousin takaisin Poitsun selkään ja voin sanoa, että jännitti ihan hirveästi. Ei niinkään sen takia, että Poitsu jotakin sekoilisi. Pelkäsin enemminkin mahani takia. Haava parani hyvin, eikä enää ollut mahdollisuutta että se repeäisi, mutta pelkäsin silti saavani jotain kipuja. Ensimmäiseen raviin siirtyminen jännitti ja aluksi meninkin kevyttäravia, mutta sitten istuin alas ja ilokseni en tuntenut mitään kipua missään mahassani.
Seuraavana päivänä minulla olikin eka tunti kuukauden tauon jälkeen ja mentiin puomeja. Tunnin jälkeen mahassani tuntui hieman hassulta, joten päätin sillä hetkellä jättäväni seuraavan viikon estetunnin väliin.

Ekan ratsastuksen jälkeen vähä hymyilytti

Kunto minulla laski ihan hirveästi kuukauden aikana ja käsistäni tuntuu kadonneen kaikki voima. Poitsua kun tarvitsee ainakin oikeaan kierrokseen taivuttaa todella paljon, ei meinaa käsivoimat riittää. Kyllä se tästä silti lähtee taas paranemaan.

Koska Nikita lähti, ei minulla ollut enää hevosta liikutettavana, enkä sellaista oikein etsinytkään. Kuitenkin yhtenä päivänä Milja laittoi minulle viestiä, että haluaisinko alkaa ratsastaa hänen ylläpitohevostaan Ristoa (Prison Break) pari kertaa viikossa. Olin hetken ihan hämilläni, mutta lupauduin herraa testaamaan. Risto on tosiaan lämminverinen ex-ravuri, 8-vuotias ja vielä kovin raaka ratsun hommissa. Milja on kuitenkin vienyt sitä hienosti eteenpäin näiden neljän kuukauden aikana, joina Risto on ollut hänellä ylläpidossa.
En voi siitä hevosesta sanoa muuta kuin, että on hyvin mielenkiintoinen tapaus. Ensin ei millään meinattu kävellä eikä varsinkaan silloin, kun otti ohjat tuntumalle. Siinä sitten Ristolla meni pakka sekaisin ja hän ratkaisi sen hieman kevittämällä etupäätä. Ravissa sain pari kertaa ottaa kunnolla kiinni ja laukassa mentiin ihan sairaan lujaa, mutta siellä piti vain istua ja olla niin kuin vauhti ei tuntuisi missään. Suuntaa vaihdettaessa oli taas sama rumba kuin aluksi ja etupää nousi jo enemmän kuin ensimmäisellä kerralla ja siinä kohtaa minua rupesi jännittämään. Siinä sitten henkisesti läpsin itseäni poskille, keräsin itseni ja ratsastus jatkui ilman suurempia konflikteja. Loppujen lopuksi Ristosta sai tosi kivan ja eikä ihan heti uskoisi sen olleen ratsuna vasta neljä kuukautta. Nyt sitten pyrin pari kertaa viikossa tätä herraa liikuttamassa.

Viime viikonloppuna oli tiimiviikonloppu ja minäkin pääsin osallistumaan. Mietin kyllä etukäteen, mitenköhän selviän. Hyvin kuitenkin meni ja Poitsu parani tunti tunnilta. Lauantaina mentiin ekalla tunnilla puomeja ja toisella mentiin sulkutaivutuksia. Teoriassa puhuttiin muun muassa kannusten käytöstä ja kohutusta piaffen opetusvideosta. Sunnuntaina mentiin väistöjä ravissa ja laukassa. Poitsu päätti ettei osaa enää ravata oikeaan kierrokseen vaan peitsasi (possupassin oikea nimitys) koko ajan ja siinä kohtaa meinasi hermo mennä. Poitsu kuitenkin tekee sitä, koska haluaa päästä helpommalla ja siinä kohtaa minun tarvitsee käskeä eteenpäin, vaikka laukka nousisikin ja sitten koittaa ottaa takaisin raviin. Poitsu tuntuu yrittävän viedä minua ihan 6-0, mutta minun tarvitsee pitää pääni ja että mennään niin kuin minä haluan, ei niin kuin Poitsu haluaisi.

En kestä käsieni asentoa tässä kuvassa =D

Maanantaina valmennusviikonlopun jälkeen tein jotain, mitä en ole syksyn jälkeen tehnyt. Kiipesin takaisin Maken selkään. Makelle on tullut vasemman jalan hankositeeseen harventuma noin 2cm alueelta ja sillä on vaan kävelty nyt noin kuukauden verran ja nyt voi jo ravata pieniä suoria pätkiä. Juuli tosiaan pyysi, että voisinko auttaa ja lupauduin. Ai että kyllä se hevonen on niin kiva ratsastaa vaikka vaan käynnissä työskenneltiin ja pari ravipätkää otin molempiin suuntiin. On se vaan niin ihana hevonen ♥

Ratsastin myös maanantaina Riston. Toista kertaa sinne selkään kapusin ja pikkasen jännitin, kun ensimmäisellä kerralla herra tykkäs testailla hyppimällä pystyyn. Hyvin kuitenkin meni ja hevonen oli alusta asti rento. Myös Milja ja Risto kuuluvat Team Cruiseen joten myös tämä herra oli kunnolla treenattu viikonloppuna. Kyllä mekin varmasti löydetään yhteinen sävel vaikka alku olikin hieman ongelmallinen.

Lopuksi menin Poitsulla tunnilla. Melkein kaikki meidän tunnilla kuuluu Team Cruiseen (Taru, Kaisa, Iida), joten tunnilla palauteltiin hevosia treeniviikonlopun jäljiltä. Taivuteltiin tosi paljon ja Poitsu oli ihan hirveän hankala oikeaan kierrokseen. Tuntui välillä siltä, että käsi lähtee irti, kun joutui niin kauheesti taivuttamaan. Lopuksi Poitsu oli ihan kiva ja sai taas tunnin aikana keskittyä omiin jalkoihin. Minun pitäisi oppia pitämään jalat rentoina ja kun annan pohkeita pitäisi ajatella potkukelkka teoriaa: eli aina polkastaan kun halutaan vauhtia lisää. Jopa yksinäni ratsastaessani kuulen Sallan sekä Outin äänet ja molemmat huutaa "tönäse! tönäse!" =D
Ainiin Poitsulle vaihdettiin satula, koska vanha oli hieman epätasapainoinen.

Kolmen ratsastuksen jälkeen oikea polveni kipeytyi. Se on nyt kipeytynyt yleensä ratsastuksessa, mutta pysyy särkylääkkeillä ihan kuosissa. Jos kivut pahenee, pitää mennä pistämään siihen kortisonia, mutta sitä en kyllä mielelläni ottaisi.

Tämä oli tällainen pieni postaus. Paljon oli asiaa, mutta en tiedä jaksoiko kukaan lukea loppuun asti kaikkia horinoitani =D


Postauksen kuvia ovat kuvanneet Milja, Taru, Juuli ja Iida. Kiitoksia heille =)