Ähky

Voin jo näin aluksi sanoa, että toivon ettei kenenkään tarvitsisi kokea samaa, kun minä koin tuossa viimepäivinä. Onneksi Poitsulla kuitenkin oli/on ummetus ähky eikä mikään suolistoähky, mikä olisi ollut todella paha juttu. Ajattelin nyt kertoa vähän viimepäivien fiiliksistä nyt, kun Poitsu on menossa koko ajan parempaan suuntaan.

Jos nyt ihan alusta aloitetaan, eli Poitsulla alettiin epäilemään ähkyä sunnuntaina kisojen jälkeen. Herrasta tuli ensin kauhen levoton ja sitten yritti mennä pariinotteeseen makaamaan. Itselle ei tullut mieleenkään ähky, mutta kun Poitsun mahaa kuunneltiin ei sieltä kuulunut mitään ääniä alkoi Outi epäilemään ähkyä. En tietenkään itse siinä vaiheessa niin hyvin sisäistänyt asiaa, enkä varsinkaan tajunnut, että siinä voi hevoselta lähteä henki. Siinä sitten juotettiin Poitsulle parafiiniöljyä ja käytiin kävelemässä, ja näyttikin siltä että olo normalisoitui. Kuitenkin illemmalla Poitsu oli makaillut tarhassa ja herra otettin karsinaan.

Maanantaina tullessani tallille näin herran karsinassa ja tiesin heti, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Kun Outi sanoi, ettei kaikki ole ihan kunnossa, meinasin jo siinä vaiheessa ruveta itkemään. Sain kuitenkin jotenki pidettyä itseni kasassa ja siinä sitten alkoi soittelu eläinlääkärille. Ensimmäinen oli juuri menossa leikkaamaan joten ei päässyt tulemaan ja muut vaihtoehdot eivät vastanneet puhelimeen. Kun Poitsu sitten meni makaamaan ihan sykkyrään karsinan nurkkaan ja katsoi minua apua kaivaten, rupesin itkemään aika hysteerisesti enkä pystynyt karsinaan katsomaan. Poitsu oli muutenkin hyvin surkean näköinen ja oikein näki kuinka paljon sattui.
Eläinlääkäri saatiin paikalle vasta päivystynajan alettua. Hän antoi Poitsulle kipulääkettä, rahouhoittavaa ja letkutti parafiiniöljyllä. Seuraavana päivänä pitäisi letkuttaa uudestaan ja ei saisi syödä. Poitsu olikin paremman näköinen tietysti, kun kipulääke auttoi.

Tiistaina Outilta tuli viesti, että Poitsu on mennyt pahempaan kuntoon. Oli maannut karsinassa silmätpuoliummessa ja näyttänyt siltä, kuin vetäisi viimeisiä henkäyksiään. Onneksi paikalle saatiin eläinlääkäri, joka yleensäkkin käy Outilla jos on sellainen tilanne, ja hän pisti Poitsun heti tiputukseen, koska hevonen oli niin kuiva ettei verisuontakaan meinannut löytyä. Ja koska hevonen oli kuiva (tietenkin oli, kun ei ollut mitään juonut ja edellisen eläinlääkärin olisi se pitänyt tajuta), myös ulostemassa oli iso kuiva käntty siellä suolessa ja voitte kuvitella kuinka paljon se hevoseen sattuu. Ja koska Poitsu ei ollut juonut, oli myös vaarana ureamyrkytys, koska urea poistuu virtsan mukana eikä sitä tietenkään tullut. Uudestaan letkutettiin ja annettiin b-vitamiinia sekä kipulääkettä ja tiputettiin kaksi isoa pussia nestettä. Kun eläinlääkäri lähti Outi sanoi minulle, että jos tukos ei lähde liikkumaan, Poitsu joudutaan lopettamaan. Itkuhan siinä tuli ja olinkin iltaan asti tallilla herran seurassa, koska pelkäsin, että se voisi olla meidän viimeinen iltamme. Kävelin herran kanssa kauheassa vesisateessa ja kylmetin itseni, mutta sillä hetkellä en paljon sellaisista asioista välittänyt. Eläinlääkäri oli tulossa seuraavana aamuna uudestaan ja päätin olla silloin paikalla.

Keskiviikko tuli ja Poitsu oli hieman paremman näköinen. Taas pistettiin herra tiputukseen ja ultrattiin. Sieltä saatiinkin hienoja uutisia, massa oli liikkunut ja koska Poitsu oli muuten aika pirteässä kunnossa, päätettiin letkuttamista ja nesteytystä jatkaa vielä seuraavana päivänä. Poitsun kanssa sitten käveltiin ja koitettiin saada juomaan. Pari kertaa meinasi, ihan näin suoraan sanottuna, paska tulla, mutta sitten ei tullutkaan. Illalla herra yllättikin ja joi melkein kaksi ämpärillistä melassivettä ja sitten vielä paskoi ihan normaalia paskaa. Kyllä siinä sitten hihkuin ja varmasti moni ihmetteli, mitä oikein touhusin. Siinä tiesi, että nyt ollaan menossa parempaan suuntaan.

Enää ei olisi millään jaksanut seistä tuossa käytävällä.

Ihan niinkuin ihmisten kanyyli, mutta se on vain ommeltu ihoon

Tänään, torstaina, en päässyt aamulla tallille, kun olin itse tiputuksessa, mutta Outi soitti minulle ja kertoi miten oli mennyt. Poitsu sai vielä suoneen nestettä, mutta nyt on parantumista alkanut tapahtua kunnolla ja jos nyt Poitsu paskoo kunnolla, ei välttämättä tarvita huomenna eläinlääkäriä. Aamulla Menin tallille heti, kun kerkesin, harjasin herran ja lähdin kävelylle. Kävelyn jälkeen juotin Poitsulle ämpärillisen melassivettä, koska herra juo paremmin jos hänelle tarjoaa vettä. Kävin vielä ennen meidän tuntia kävelemässä Poitsun kanssa ja juotin lisää. Menin Makella ja siinä välissä, kun pistin tämän herran kuntoon, oli Poitsu juonut koko täyden ämpärillisen minkä olin hänelle jättänyt. Tunnin jälkeen annoin Poitsulle hieman kädestä fantaa ja samalla herra purikin minua sormee, eli hän on aika normaali itsensä. Toivottavasti Poitsun suolisto alkaa nyt toimimaan kunnolla, ettei tarvitsisi pelätä mitään pahempaa. Kuntoillut olenkin nyt näinä viimepäivinä, kun olen Poitsun kanssa kävellyt. Olisi ollut kiva jos olisi ollut askelmittari, mistä näkisi kuinka paljon on oikeasti kävellyt.

 

Poitsu sitkeästi yrittää löytää karsinasta heinää vaikka onkin jo "imuroinut" kaikki jo aikasemmin

 

 

Niin ja Makesta sen verran, etten tietenkään herraa ratsastellut alkuviikosta, kun Poitsua murehdin. Eilen kuitenkin juoksutin ja tänään olin tosiaan tunnilla. Mentiin avoja keskihalkaisijalla ja meni tosi hyvin. Ei siitä sen enenpää, mutta nyt taas tuntuu hyvältä ratsastaa, kun alkuviikon oli niin maassa. Huomenna selviää, mikä on Poitsun vointi ja toivottavasti tilanne paranee entisestään. Niin ja voin kertoa, että jos joskus se ensimmäinen eläinlääkäri kävelee vastaan niin aivan varmasti vedän turpaan.(Tähän väliin nyt kirjoitan, että en kyllä ketään pystyisi lyömään enkä tuota tarkoittanut tosissani. Ja kyllä hän varmasti asiansa osaa hoitaa, mutta meidän kohdalla meni vähän mönkään.) Poitsu olisi voinut kuolla, koska ei heti saanut nesteytystä. Onneksi Poitsu kuitenkin loppujen lopuksi sai hyvää hoitoa. Toivon etten koskaan joudu tekemisiin tuon lääkärin kanssa.