Makella koulua, Patulla esteitä

Eilen tuli sitten ratsastettua kaksi hevosta ja kyllä se kropassa tuntuikin. Hyvä kun käsiä jaksoin nostaa ylös ja muutenkin oli hieman kuollut olo. Olin tosiaan aivan poikki, märkä (sen saa, kun ratsastaa vesisateessa), mutta silti hymyilytti, koska molemmilla hummilla ratsastus meni hyvin.

Eli ennen meidän tuntia ratsastin Maken. Aluksi minun piti vain juoksuttaa se, mutta sitten tuli sellainen fiilis, että kyllä sinne selkään on pakko mennä. Mentiin taas ympyröitä päätyihin sekä keskiympyrää. Pää oli taas niin korkealla kuin herra sen sai, eikä se millään meinannut laskea. Ravissa oli sama juttu, mutta kyllä se pää loppujen lopuksi hiukan laski. Laukka oli varmaan eilisen paras askellaji, koska jopa oikeaan kierrokseen laukka oli suht rauhallista ja pyörikin aika hyvin. Pitää vaan aina välillä antaa Maken ajatella hiukan itsekkin, että miten ne jalat menee niin hommatkin sujuu paremmin. Aloitin tosiaan oikeasta kierroksesta ja vasempaan suuntaan menikin taas asiat paremmin. Pään kanssa meillä nyt on ongelma ja ajattelinkin, että jos saisin martingaaleja kokeilla tämän herran kanssa. Makella on käytetty martingaaleja ennenkin en vain tiedä miksi ne on otettu pois. Pitää kysellä Juulilta saanko ne ottaa uudelleen käyttöön.

Make kesällä 2013

Sitten itse tuntiin. Olin tosiaan aika poikki Maken ratsastuksen jälkeen, etten olisi edes Patun satulavyötä vetää kiinni. Vähän jännitti lähteä Patulla hyppäämään, koska en ikinä ollut herralla hypännyt ja Patuhan ei ole mikään 100% varma esteillä ja itse pikkasen jännitän esteillä. Onneksi aluksi puomit olivat alhaalla, että sai vähän miettiä sitä ratsastusta. Mentiin tosiaan sellasta pitkää jumppasarjaa, missä oli yksi okseri ja yhteen väliin tuli yksi laukka-askel. En aluksi oikein tajunnut, miten Patun kanssa hypätään ja ekat hypyt olikin vähän hakemista ja otinkin vähän varman päälle. Puomit sitten nousi esteiksi ja homma alkoi sujua paitsi, että minun mielestä Patu meni ihan hirveän lujaa, mutta silti piti laukkaa vielä pidentää että tuli yksi laukka-askel viimeisten esteiden väliin. Siinä vaiheessa, kun yksi este nousi okseriksi, Patu päätti sujahtaa mielummin ohi kuin hypätä. Enpä ole mennyt vähään aikaan hevosella joka kieltää, mutta olen itsestäni ylpeä etten kuitenkaan siitä mitenkään pelästänyt ja heti uudestaan lähdin yrittämään. Toisella kerralla vähän avitin äänellä ja komeasti mentiinkin yli.
Sitten mentiin lävistäjällä ollut este. Eli tultiin oikeassa kierroksessa ja vaihdettiin suunta tältä esteeltä. Patu tietysti esteen nähdessään lähti pinkomaan aivan jumallattoman lujaa ja kyllä yli mentiin, vaikka olisi pitänyt pitää hevonen lyhyenä eikä päästää kaahottamaan miten sattuu. Tämän jälkeen mentiin pitkällä sivulla ollut pysty, jolle tuli vähän pidempi linja. Siinä ei lähdetty niin lujaa, mutta olisin voinut enemmänkin pitää kiinni. Sitten sain päättää tulenko muurin vai en. Oli ihan mukavaa, kun sai itse päättää ja pienen pähkäilyn jälkeen päätin ainakin yrittää. Noh eihän siitä nyt ekalla kerralla voinut yli mennä, sen verran pelottava se kuitenkin oli. Toisella kerralla meinattiin väistää, mutta päästin jonkinlaisen turhautuneen äännähdyksen ja se auttoi ja yli mentiin komeasti.
Lopuksi mentiin ratana koko höskä. Eli ensin pitkä jumppasarja (oikeassa kierroksessa) ja siitä sitten lävistäjällä ollut este, "pitkä linja", muuri (oli myös lävistäjällä eli suunta vaihtui siinäkin) ja sitten jumppasarja uudestaan. Jumppis meni hyvin, lävistäjälle olleelle pystylle sain pidettyä aikas hyvin, pitkälinja meni myös hyvin, muurille en pitänyt kunnolla kiinni loppuun asti, eli tuli vähän syöksähdys siihen. Uudestaan tullessa jumppis vähän vauhti hiipu ja minä hyppäsin ennen Patua yhdellä esteellä, mutta muuten meni hyvin. Tultiin vielä rata uudestaan ja se meni nappiin. Jäi niin hyvä fiilis tuostakin. En edes pelästynyt, kun Patu kielsi ja muutenkin olin aika rauhallisella fiiliksellä, mitä en ole yleensä esteillä ollut. Alkaa taas tuo hyppääminen tuntua mukavalta. Outi sanoikin minulle, että aliarvioin itseäni ratsastajana vaikka minulla on taitoa lähteä tuosta noin vaan lähteä hyppäämään hevosella, jolla en ole ikinä hypännyt, ja onnistua siinä vielä todella hyvin. Ehkä nyt kolmentoista ratsastusvuoden jälkeen voin sanoa, että kyllä minäkin osaan, en vaan leiju sillä. =)

Patu kesällä 2013

Pistin tähän postaukseen kaksi kesällä otettua kuvaa, koska en jotenkaan tykkäile ihan kuvattomista postauksista. =)

Sunnuntaina pääsen taas tutun ja turvallisen Poitsun selkään.